maanantai 19. lokakuuta 2015

Syksyn lehdet.


Sinne meni syys- ja lokakuu.
Taino.
Lokakuuta on vielä jäljellä.
Mutta näin nopsaan kun menevät, niin pian on sekin mennyttä.


Yksi tentti meni, kaksi tulossa.
Ja liuta tehtäviä.
Ammattikorkea lapsien kanssa ja blaa blaa blaa.
Työtä.
Työtä.
Ja ihan älyttömästi välillä työtä.
Jos lauantai aamun aloittaa pälättämällä koulutehtävistä Armaalle, on aika aikataulun.
Mitä tehtäviä ja missä ajassa. 
Siinä on lomatehtävä.
Tehdä itelle lista tehtävistä.
Kuulostaa pöljältä, mutta se auttaa.
Jos ei muuhun niin päänsisäiseen kaaokseen.


Huomaan nauttivani jo toisesta syksystä peräkkäin.
Syksy, talvi, kevät.
Kesä on aina ollut lempparivuodenaika.
Mutta nyt huomaan oikeesti ilahtuvani isoista erivärisistä vaahteranlehdistä maassa.
Ei niin isoja juttuja, mutta mulle kyllä.
Aidosti jostain pitäminen.


Osaa perhettä rienaa flunssa.
Mukaan saa lukea itsensä.
Blah.
Ja on loma.
Sen saa käyttää huilaamiseen.
Ja silti on niin sitkeessä pöpö, että tuntuu ettei makaamallakaan lähde.
Esikoinen turhautuu kun ei tule terveeksi.
Hyvät vapaat pitkät päivät olis niin ihana kuluttaa salilla tai lenkkipolulla, mutta tarvii maata.
Ei auta.


Jaajuu. 
Leivoin limppua.
Ekaa kertaa elämässäni.
Ekaa kertaa siis kolmeenkymmeneen kahdeksaan vuoteen.
Aika huikeeta.
Kiitos ystävän mailman parhaimman reseptin ja tuen.
Ilman yöllistä viestittelyä, hei, ne ONNISTU!
Ja sitte parhaimman junioritoiminnan hyväksi.
Millon vaan.
Luanaa.