Joulu tulee, anyway.
Aina se tulee ja ihan kuten ne talvikelitkin, se niin yllättää.
Aivan yhtäkkiä!
Ykstoista vai kymmenen yötä, en tiedä, hirmu vähän.
Aina on liian vähän aikaa.
On kaikkia ihania juttuja ja ideoita.
Toinen toistaan ihanampia kattausvinkkejä ja uusia kauniita paketoimistapoja, mutta kiireessä kaikki on aina pakko hoitaa.
Mikä ihme juttu sekin on?
Ja sen tietää jo.
Viime hetket ennen aatonaattoa.
Siellä me taas Armaan kanssa istutaan punaviinilasit kädessä kodinhoitohuoneen lattialla, Celine Dion ja Raskasta joulua soi vuorotellen ja me poka paketoidaan.
Nauretaan ja varmaan itketäänkin ja paketoidaan.
Koulutehtäviä vielä liuta ja ne on pakko tehdä pois alta.
Mieli ei anna keskittyä jos ei niitä hoida ensin.
Mutta aikaa voi jakaa.
Ja mennä kuin tuulispää.
Hellitän sitten jouluna.
Vaikken ole mikään tai minkäänlainen siivousihminen, toitotin jo lapsillenikin, että nyt on pakko siivota.
Lapset kysyivät että miksi?
Kerroin, jotta siks, että joulu mahtuu.
Olin eilen paketoimassa joulupaketteja Prismassa.
Oi mä olin niin liikuttunut siitä, miten paljon ihmiset ostivat joululahjoja Joulupuu keräykseen.
Todellista joulun iloa.
Oli niin ihana paketoida varsinkin niitä paketteja, kun tiesi, että siinä saattoi olla lapsen ainoa joululahja.
Ja miten ihmiset ovat oikeasti ottaneet asiakseen ostaa juuri näitä lahjoja.
Eräs asiakas sanoi kun paketoin Joulupuu keräyksen lahjaa hänelle, että ehkä suurinta lahjan ostamisessa on se, että siinä samassa ostaa itselleen joulun todellista iloa.
Totisesti.
Yritin olla siinä itkemättä.
Ihan kauheasti en siinä onnistunut.
Mutta eipä mitään.
Tärkeintä on tuntea.
Tietää elävänsä.
Mukavia onnenhetkiä arkeesi.
Arki on nyt monella kiireistä, mutta yritetään jossain kohtaa pysähtyä ja nauttia.
Kauneinta joulunaikaa.
Voi jospa meillä oltaisiin terveitä aattona!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti